Punamullantiellä 2.10.10. Vasemmalla Einola, oikealla Puontilanmäki.

Nurmijärven Uutiset, Mielipidepalsta su. 3.10.2010:
 

Idyllinen Nurmijärvi?

Nurmijärvi markkinoi itseään idyllisillä mielikuvilla: ”Kylistä löytyy yhä perinteistä maalaismaisemaa ja Nurmijärven yleisilme on luonnonläheinen ja pientalovaltainen”, kerrotaan kunnan internetsivuilla. Moni on muuttanut Nurmijärvelle tavoittaakseen ihmisläheisen ympäristön lähellä pääkaupungin palveluita.

Samalla kun muualla Suomessa surraan 1960- ja 1970-lukujen purkamisvimmaa, tasakattokeskustoja ja parissa vuosikymmenessä kadotettua kulttuuriperintöä, Nurmijärvellä menneiden aikojen kaavoituspolitiikka on edelleen voimissaan.

90-luvulla Kirkonkylän arvorakennuksista päästiin eroon laiminlyömällä: Suomen vanhin lääketehdas pihapiireineen sai rauhassa lahota ja lopulta palaa maan tasalle. Saman kohtalon kokivat monet keskustan puutalot, joiden tilalle kunta on saanut rakentaa toivomaansa kerrostaloidylliä. Yhteiskoulua vastapäätä puretun liikehuoneiston tontti ”maisemoitiin” lanaamalla paikalle ohikulkijoita edelleen ilahduttava sepelikenttä. Hiljattain Punamullantien ja Aleksis Kiven tien risteyksessä purettiin useita vanhoja puutaloja kerrostalojen ja parkkipaikan tieltä. Ala-asteen tuntumaan on 2000-luvulla pystytetty Moskovaan suunnattu tykki. Lapsuudenmaisemissa kulkiessani olen usein pohtinut, miten nykyiset asukkaat kokevat asuinympäristönsä ja siinä tapahtuneet muutokset.

Ahjolalta Kyläjoelle ulottuva Puontilanmäen alue lunastaa asukkaidensa, Punamullantietä pitkin lenkkeilevien ja muiden kirkonkyläläisten positiiviset mielikuvat historiaansa arvostavasta maalaispitäjästä. Myös kunnan rakennuskulttuuri-inventoinnissa 1600-luvun pappilan lähiympäristö ja ”Punamullantien historiallinen tiemaisema” katsotaan säilyttämisen ja suojelun arvoisiksi. Inventointiraportista käy ilmi, että alueen rakennuskanta on historiallisesti arvokasta ja osa vaalittavaa lähiympäristöä.

Nyt alueen ilme ollaan kuitenkin pilaamassa kertarytinällä. Kunta aikoo ”eheyttää” taajamakuvaansa kaavoittamalla Puontilanmäkeä vastapäätä sijaitsevan vanhan Einolan tontin kerrostaloille! Einolan puistoksi nimetty alue halutaan tehokäyttöön kulttuuriarvoista välittämättä. Perusteina käytetään mm. virkistysalueeksi kaavoitetun, pusikoituneen tontin ylläpitokustannuksia ja sen myynnistä saatavia tuloja. Alueen asukkaille ”puiston” olemassaolo lienee selvinnyt vasta uudelleenkaavoituskirjelmän myötä.

Kunta on tavoitteissaan ja lupauksissaan ristiriitainen: arvostetun ja suojelukohteeksi luonnehditun alueen yleisilme turmellaan siihen täysin soveltumattomalla rakentamisella. Kerrostalon survominen kapealle, kallioiselle tontille runtelisi kulmakunnan ja toisi jatkuvaa läpikulkua tien muutenkin vaaralliseen mutkakohtaan.  Pienelle tontille rakennettaessa täysikasvuinen puusto saisi tehdä tietä sepelille ja asukaspysäköinnille; nyt rauhallinen ja vehmas kylätien mutka menettäisi luonteensa.

Kaavoituspolitiikka kertoo kunnan todellisista arvoista. Nurmijärven kunnan jo toteuttamat ja edelleen kaavailemat muutokset kertovat lyhytnäköisyydestä ja rahanahneudesta, kulttuurisen kompetenssin ja asukaslähtöisyyden puutteesta. Einolan puiston suunnitelma on tästä vain yksi esimerkki. Korulauseet maisemoinnista, eheyttämisestä ja ilmastonmuutoksen torjumisesta ovat osoittautuneet tavaksi perustella tavallisen kuntalaisen näkökulmasta käsittämättömiä ja sieluttomia päätöksiä.

Maija Auramies
Kulttuurintutkija (HuK)

Rakkaat lukijani!

Mailma on muuttanut.

Mailmanloppu ei kuitenkaan ole käsillä, ei suinkaan.

Tähän vanhaan osoitteeseen siirtelen pikkuhiljaa niitä tekstejä, joiden katson voivan olla julkisesti esillä. Blogini ylivoimaisesti luetuin sivu, Ohjeita morsiussaunaan, löytyy edelleen oikeasta sivupalkista. Myös osa resepteistä ja perinneaiheisista kirjoituksista löytänee ennen pitkään tiensä takaisin tänne.

Henkilökohtaisemman proosan paikka on kuitenkin jossain turvallisemmaksi kokemassani paikassa. Ruoka-aiheisten kirjoitusten viimeaikainen määrä on selitettävissä myös sillä, ettei ole tuntunut luontevalta kirjoittaa elämää kaikkien luettavaksi. Suurimmaksi osaksi sattumaa on erään tutun blogistin hiljattainen päätyminen samantyyppiseen ratkaisuun.

Mikäli olet jäänyt koukkuun aitoon ja alkuperäiseen Mailmaan (ja onhan se oikea elämäni toki mitä kiinnostavin aihe!), voit pyytää minulta osoitetta ja salasanaa kasvotusten tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen maijanmailma@gmail.com. Mikäli en tunne sinua henkilökohtaisesti, liitäthän pyyntöön pienen esittelyn itsestäsi ja/tai linkin omaan blogiisi, niin tiedän, että olet oikealla asialla.

Rakkain terveisin,

Maija

"Iskelmä on nykyajan kansanlaulu", totesi professori Matti Kuusi virkaanastujaisesitelmässään vuonna 1959. Poikkitieteellinen tutkimusryhmämme Nefartetti perustettiin kartoittamaan tätä prof. Kuusen viitoittamaa lauluperinnettä ainejärjestömme Nefan neljällä vuosikymmenellä.Yllätyksemme oli suuri havaitessamme laulujen suuren suosion ja ikivihreyden johtuneen yhdestä ja samasta syystä: ne kaikki kertovat Nefasta!

***

Nefa-Helsinki ry täytti tosiaan viimein ne neljäkymmentä vuotta, jotka tuntuivat niin kaukaisilta liittyessäni aikoinaan vähän päälle kolmikymppiseen järjestöön. Viisi vuotta sitten pääsin tuoreena puheenjohtajana aloittamaan kauteni toivottamalla ihmiset tervetulleiksi 35-vuotisjuhlaan. Eilen järjestetyillä nelikymppisillä olin ensimmäistä kertaa aktiiviurani jälkeen syrjässä järjestelyvastuusta, ja se tuntui ihmeellisen hyvältä.

Ihan toimettomana en sentään osannut olla. Kokosimme juhlia varten kasaan Nefan oman lauluryhmän, Rahwaan laulun, ja palautimme mieliin vuosien takaista ohjelmistoa. Tavallaan Rahwaan riveistä muodostettiin myös trio Palon kvartetiksi laajennettu kokoonpano NEFARTETTI, joka ryhtyi ideoimaan megaspektaakkelia loppuillan yllätysohjelmanumeroksi.

Potpurin valmistelu alkoi brainstormingilla, YouTubesta haetuilla Kikan musiikkivideoilla ja valtavalla valikoimalla laadukasta Suomi-iskelmää. Monta kullanmurua oli tapettava ennen lopulliseen listaan päätymistä, mutta lopulta se hioutui: kymmenminuuttinen iskelmäkavalkadimme sisälsi Baddingia, Armia&Dannya, Mattia&Teppoa, Frederikiä, Vicky Rostia, Kikkaa, Jartsaa, NylonBeatia ja Mambaa - sekä yhden säkeen verran PMMP:tä.

Viime viikkoina päässä on soinut tauotta Apinamies (-> Tutkijamies), Volga (-> Nefa) tai vähintäänkin Mamba (Vielä on Nefaa jäljellä, vielä tulee kauniita fukseja...). Tästäkin huolimatta - tai juuri tästä syystä - proggis oli antoisinta aikoihin!

Vielä kerran:

Onnea, NEFA-Helsinki!

Kiitos, Nefartetti!

Eläköön, toverit!

Saanko esitellä: Trio Palo.

Jo muutaman vuoden nimettömyydestä kärsinyt kokoonpanomme päätti itselleen keikkanimen. Tulevaisuus näyttää, jääkö se pysyväksi vai päädymmekö vielä vaihtamaan identiteettiämme. Joka tapauksessa tietynlainen profiloituminen on jo tapahtunut.

Satunnaisten joulu- ja kevätjuhlatilausten ohessa olemme saaneet käyttää useampien esiintymisten suunnittelussa myös kulttuurialan ammattitaitoamme. Kansakoululauluiltoja varten teimme laajaa taustatyötä aiheeseen liittyen. Viime maanantaiselle keikalle pääsimme sovittamaan arkistomateriaalia a cappellaksi. Myös ajan henkeen pukeutumisesta ja historiallisilla teemoilla leikittelystä on tullut jonkin sortin tavaramerkki. Kansakoulumuseossa olimme 50-luvun opettajia, tällä kertaa jotain 50-, 60- ja 70- lukujen sekamelskaa avattavan arkistonäyttelyn teemaväreissä. Kuvan otti toverimme Kansan arkiston tiloissa hetkeä ennen esiintymistä, jossa lauloimme tilaajan toiveesta muutaman populaarikulttuurin turmeltuneisuudesta valistavan kisällilaulun. Erityistä suosiota yleisön joukossa keräsi Toimittajan kazoo-soolo.

Tällainen laulaminen jos mikä on hauskaa, varsinkin, kun etukäteen pääsee suunnittelemaan aikakauteen sopivia kampauksia ja jälkikäteen nauttimaan monenmoisista tarjoiluista! Olemme siis profiloituneet myös nautiskelemaan laulamisesta ja kaikesta, mikä siihen (vaikka välillisestikin) liittyy. Siitä nimikin. On oltava palo siihen, mitä kulloinkin tekee - aatteen palo, sydämen palo - ja meillä se usein on musiikki.

Kuka on kutonut kangaspuilla Antissa? Soittanut Karunan kirkon kelloja?
Ajanut kanoja takaa Niemelässä?

Seurasaaren ulkomuseon 100-vuotissynttäreitä juhlittiin eilen entisten ja nykyisten työntekijöiden voimin. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, juhla unohtumaton. 200-vuotisjuhlista on ollut jo toiveikasta puhetta. Oli hienoa ja tärkeää nähdä saman katon alla niin paljon ihmisiä, joita Seurasaari yhdistää.

Toimikuntamme oli valmistellut juhlaa kuukausia. Myös tunne suuren urakan huipentumisesta toi iltaan sävynsä. Paikalla oli 130 ulkomuseossa joskus työskennellyttä ihmistä 60-, 70-, 80-, 90- ja 2000-luvuilta. Juhlaa vietettiin ensin ulkomuseolla näytelmän ja uuteen verstasrakennukseen tutustumisen merkeissä, sitten Ravintola Seurasaaressa, jonka parven ikkunoita juhlatoimikuntamme jäsen yllä olevassa kuvassa availee. Ruoka ja miljöö ylittivät odotuksemme. Juhlatoimikunnan puheenjohtajan roolissa olin saanut luovuttaa suurimman osan käytännön vastuista aktiivisille toimikuntalaisille. Juontopestin myötä olimme kuitenkin tutun työparini W:n kanssa vahvasti juhlassa läsnä.

Juhlassa kuultiin kansanmuusikoiden esityksiä, puheita ja monia muistoja Seurasaaren eri vuosikymmeniltä. Pääpuhujamme luonnehti Seurasaarta nuoruuden, luovuuden ja rakkauden saareksi - ja se jos mikä, pitää paikkaansa! On vaikea edes eritellä, miten moneen elämäni osa-alueeseen Seurasaari on vaikuttanut. Tässä seurassa voin jakaa kokemuksen ja monia merkityksiä.

Kultainen orawa -kilpailun palkinnonjaon jälkeen estradin valtasi rap-artisti Nurminem - Seurasaari-rapin kertosäe sujuu jo aika monelta yleisössäkin olleelta!

Seurasaaren satavuotiasta historiaa pääsi illan aikana muistelemaan monin tavoin. Elettiin kuitenkin myös tätä hetkeä, Seurasaarta syyskuussa 2009. Ohjelmallisen osuuden jälkeen ilta tanssittiin yöksi ravintolassa. Yö sitä vastoin laulettiin ja saunottiin aamuksi. Mikä ilta! Nyt jos koskaan oli syytä juhlia 100-vuotiasta, pohjanmaan kautta.

Eilisen voimin on hyvä siirtyä seuraavalle satavuotiskaudelle.
Paljon onnea vaan, Seurasaari - paljon onnea vaan!

...totesi juhlapuhuja puheensa päätteeksi siinä vaiheessa kongressiviikkoa, kun sihteeristö jo täysin sydämin oli valmis yhtymään toivotukseen. Sillä se oli liki ohi, koko kesän uurastus pohjoismaisen kongressin onnistumisen hyväksi.

Se onnistui. Kongressiviikolla meille kertyi 75 työtuntia, mutta viikon suurimman kriisin aiheutti yksi puuttuva vesikannu, sekin alkujaan ulkoistettu ja lopulta paikalle kiikutettu. Loppuviikosta kehuimme väsyneinä toisiamme ja totesimme juhlasalin auringonkukkien keskustan olleen poikkeuksellisen kauniin sävyinen. Pakkasimme kongressitoimiston pahvilaatikoihin ja saimme kotiinviemisiksi muutaman ylimääräisen voiveitsen.

Takana on kesä projektisihteerinä yliopistolla. Olen palannut omalle työhuoneelleni ja ottanut vastaan syksyn ensimmäisen sijaisopettajabuukkauksen.

Rakas entinen työpaikkani, Seurasaaren ulkomuseo, täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Toimikuntamme suunnittelee parhaillaan entisten työntekijöiden omaa satavuotisjuhlaa syyskuulle. Innostusta on ilmassa, ilmoittautuneita peräti 140 työntekijää kautta vuosikymmenten. Erinomaisesti onnistuneen pohjoismaisen etnologi- ja folkloristikongressin järjestelyistä siirryn luontevasti harrastustoiminnan pariin ja juhlaa toteuttamaan.

Sain kunnian kutoa kansanmusiikkiyhtye Blatentsainen muusikoille koristusta esiintymisasuihin. Tässä otoksia valmistuneista nauhoista.

Molempien nauhojen kuvio on nro 66 Viivi Merisalon kirjasta Nauhoja. Kutoessa vierähti tovi, mutta tulokset mielestäni onnistuneet. Kahdesta muusta kutomastani nauhasta en ehtinyt ottaa edustuskelpoisia kuvia; ne olivat kapoisampia ja muutenkin malliltaan erilaisia.

Olen viettänyt päivän kuvitteellisen Matolan talon Maija-piikana pesten lasten kanssa pyykkiä Nurmijärven Taaborin toimintaviikoilla. Sain suunnitella työpajan ja hyödyntää museon rekvisiittaa. Voiko olla hauskempaa tapaa yhdistää kaikkea sitä, mitä teen mielelläni? Lapset hiertävät pyykin pyykkilaudalla innosta puhkuen, lakanoiden vetäminen on elämys - ja entäs kaulaaminen sitten! Minä osaan olla innoissani myös vuoden 1828 kartusta, jonka olemme saaneet työskentelykäyttöön. Kerrankin paikka, jossa saa tehdä oikeasti ja puusaavit turvotetaan valmiiksi työpajapyykkärille sen sijaan, ettei niihin saisi edes koskea!

Innokkaimmat apulaispyykkärini eivät olisi malttaneet lopettaa. Sinä olet työskennellyt koko päivän, kuule, me sanotaan sulle, että ISTU ALAS, me hoidetaan tää! totesivat iltapäivällä pyykkipajaan jo toistamiseen rientäneet kullanmurut säälien kovasti piikarukkaa, jolle emäntä oli jättänyt niin kohtuuttoman työn yksin hoidettavaksi.

Käyttöön pääsi myös mummon kyläkaupan viimeinen myymättä jäänyt saippua, jonka äiti oli sattumalta säilönyt aikoen usein heittää menemään. Mitä tästä opimme - älä ikinä heitä mitään pois! Koskaan ei tiedä, milloin joku soittaa ja kysyy, löytyisikö sinulta pala vanhan oloista saippuaa opetuskäyttöön.

Maijan pyykkipäivää vietettiin ensimmäistä kertaa Taaborin toimintaviikoilla Nurmijärven Palojoella
18.-20.5. ja 25.-28.5.09. Olen mukana myös vuoden 2010 tapahtumassa.

   

Anna, anna miun paremman laulaa, joo,
tuke', tukevamman tuiskutella, joo!
Tuke', tukevamp' on vettä vasten, joo,
vere', verevämp' on vettä vasten, joo...

Olen kuitenkin myös kuin hallalla harakka, paha lintu pakkasella (pohjamatto, aa-aa, aa-aa).

                                                                 

Kuokkavieraat talvikonsertoi eilen täydelle kylätilalle. Ääni useamman viikon treeniputkesta jo hieman turtana pääsin kerrankin kutsumaan laulusisot koolle
karjankutsuin. Yli-innokkaana aloin spiikata Tunja moita,
vaikka laulamatta oli vielä Vieraan kulman tytöt.
Mutta oli se, mukavaa jälleen kerran.